maanantai 9. toukokuuta 2016

Käenkaali

Käenkaali, Oxalis acetosella. Vantaa 20.5.2011
Käenkaali l. ketunleipä kasvaa tuoreissa ja lehtomaisissa met­sissä muodostaen usein mattomaisia kasvus­toja. Kukkien terälehdet ovat valkoisia, sini­­puna­­suonisia, joskus hieman punertavia tai sini­­punaisia.

Mielenkiintoinen piirre käenkaalissa on sen tapa suojata ohuita lehtiään. Se laskostaa lehdykköjen puoliskot vastakkain ja myös taivuttaa lehdykät alaspäin esim. rankkasateella tai kovalla auringonpaisteella.

Käenkaalin lehtiä tavataan maistella, mutta ne ovat itse asiassa lievästi myrkyllisiä sisältämänsä oksaalihapon vuoksi. Pieni määrä aiheuttaa kuitenkin harvoin oireita.

Englanninkielinen nimi 'Wood sorrel' eli 'metsäsuolaheinä' on aika kuvaava viitatessaan sekä käenkaalin elinympäristöön, että lehtien makuun.

Käenkaali on yleinen koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta. Kukinta toukokuu-kesäkuu.

Pitkäkosken rinnelehtoa
Pitkäkoski, Vantaa 10.5.2016