lauantai 18. kesäkuuta 2016

Vehka

Vehka, Calla palustris. Mellunmäen luhta, Hki 18.6.2009
Vehkan eli suovehkan kukinto näyttää siltä, kuin siinä olisi vain yksi iso, valkea terälehti. Kyseessä on kuitenkin kukinnon tukilehti. Itse kukinto on runsaskukkainen, 2-3 cm pituinen puikelo. Kukat ovat pieniä ja terälehdettömiä, vieri vieressä tuon puikelon pinnalla.

Vehka kasvaa märillä soilla, puronvarsilla, ojissa, lampien rannoilla ym. Vehka on varsin yleinen noin Oulun korkeudelle asti.  Kukinta kesäkuu-heinäkuu.

Helsingistä kaupunkiympäristön keskeltä löytyy yllättävän paljon sopivia paikkoja vehkalle, esimerkiksi Vantaanjoen, Keravanjoen ja Mätäjoen varrella sitä kasvaa runsaasti. Mellunmäen luhdassa (josta kuva) törmäsin erityisen komeaan vehkakasvustoon.

Vehkan trooppisia lähisukulaisia käytetään paljon huonekasveina. Esim. peikonlehti on sille läheistä sukua ja kukinto on aika samannäköinen.