sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kevättähtimö

Kevättähtimö, Stellaria holostea. 28.5.2006 Tali, Hki.
Tähtimöiden Stellaria-sukuun kuuluu useita valkokukkaisia lajeja, joista kevättähtimön kukat kuuluvat suurim­piin. Kukinta alkaa toukokuussa valko­vuok­kojen kukinnan loppu­vai­hees­sa. Kukissa on viisi terä­lehteä, jotka ovat osittain kaksijakoisia - jolloin niitä näyttää olevan enemmänkin kuin viisi.

Hyvä kevättähtimön tuntomerkki on kapeat, pitkät, ehytlaitaiset lehdet, joita on vastakkain varressa 3-8 paria. Niiden avulla sen erottaa helposti esim. toisesta suurikukkaisesta tähtimöstä, lehtotähtimöstä.

Kevättähtimö muodostaa usein isoja kasvustoja, sillä se lisääntyy jopa siemeniä paremmin haarovan juurakkonsa avulla.

Levinneisyysalueeltaan kevättähtimö on aivan eteläinen, yleisimmillään Uudellamaailla. Pohjoisempana sitä esiintyy viljelyperäisenä, sillä sitä on käytetty jonkin verran myös koristekasvina. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehtomaiset metsät, metsänreunat, lehtoniityt ja puistot.